tiistai 28. helmikuuta 2017

Helmikuu 2017

Frey, James: Pelin säännöt

Trilogian lopetus. Tämä sarja teki melkoisen vaikutuksen. Vau.

Rudberg, Denise: Yksi tappava syrjähyppy

Pohjoismainen jännäri, ei erityisen hääppöinen. Ihan luettava kuitenkin, saatanpa lukea joskus toisenkin tältä kirjailijalta.

Parkkinen, Jukka: Sinun tähtesi, Allstar

Tänä vuonna aion lukea uudestaan joitakin kirjoja, jotka ovat tehneet minuun vaikutuksen joskus keskenkasvuisena. Tämän luin teini-iässä. En muista siltä ajalta paljonkaan dystopiakirjallisuutta, ainakin tämä jätti muistijäljen erilaisuudellaan. Taisin lukea aika paljon fantasiaa niihin aikoihin.

Utrio, Kaari: Neidontanssi

Utrio, Kaari: Katarinan taru

Utriot uusintakierroksella, kuinkahan monennetta kertaa..

Orwell, George: Vuonna 1984

Luin tämän joskus kauan sitten, alle parikymppisenä. Luin nyt uudestaan opintoja varten. Muistin ihan oikein. Edelleen yhtä ajankohtainen, karmiva, syvälle sisuksiin pesiytyvä ja loistava.

Utrio, Kaari: Karjalan kruunu

Colfer, Eoin: Legenda Pottu-Mäkisestä

Luin lapsukaiselle ääneen. Aina yhtä hauska! Ja kyllä, mietin pitkään voiko helppolukuista kirjaa raportoida kirjablogiin, mutta oli siinä kannet ja niiden välissä sivuja, joilla luki tekstiä. Kirjahan se. Vähän lyhyt kylläkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti